Tervetuloa Mirties Gatvė –
Kuolemankatu pop up -valokuvanäyttelyyn
torstaina 29. syyskuuta 2022 klo 18.15 – 19.45
Kaisa13
Kaisaniemenkatu 13, 00100 Helsinki
Tuula Vehanen on vantaalainen valokuvaaja ja valokuvataiteilija, jonka taiteellisen työskentelyn keskiössä ovat usein luonto sekä ihmisen ja luonnon vuorovaikutus.
Vehanen kuvaa Mirties Gatvė –näyttelyään seuraavanlaisesti:
”Näyttely koostuu vuosina 1995, 2005 ja 2015 Vilnassa kuvaamistani kuvista. Mirties Gatvė – Kuolemankatu nimeä käyttivät paikalliset kadusta, jolla oli käyty itsenäisyystaisteluita tammikuussa 1991, ja useat olivat menettäneet henkensä. Mirties Gatvė -näyttely kuvaa Liettuan kehitystä Neuvostoajoista itsenäiseksi EU-valtioksi, jonka ylle venäläistämisen pitkä varjo yhä ulottuu. Kuvat rakentavat siltoja menneen ja tulevan välille, ikkunat ovat auki kohti Eurooppaa ja demokratiaa. Kuvissa esiintyvät lapset eivät ole kokeneet vuosia neuvostovallan alla. Neuvostoliiton punainen väri haalistuu, mutta ei unohdu. Itsenäistyminen on tuonut vapautta ja toivoa, keskiluokka on vaurastunut ja kaupunki on kiillottanut kasvojaan. Uusi aika ei kuitenkaan ole tuonut vaurautta kaikille; köyhien syrjäytyminen on arka aihe Liettuassa. Ajan viisari on liikahtanut eteenpäin. Liettua on jälleen uusien haasteiden edessä, ja maailman katseet kääntyvät kohti Itä-Eurooppaa. Toivon, että nämä kuvat voivat osaltaan vahvistaa kansallista identiteettiä ja valaa uskoa tulevaan.”
Näyttelyyn pyydetään ennakkoilmoittautumista
tiistaihin 27.9.2022 mennessä.
ILMOITTAUTUMINEN PÄÄTTYNYT, KIITOKSIA KAIKILLE ILMOITTAUTUNEILLE!