Pro gradu-tutkielmassani ”Metsän suuntaan, metsällä, vai aivan metsässä? Liettuan lokatiivi ja sen vastineet suomen paikallissijoilla” tarkastellaan sijainnin ja suunnan ilmauksia liettuan lokatiivilla sekä niiden paikallissijoin ilmaistuja suomennosvastineita. Tavoitteena on selvittää, ovatko liettuankieliset sijainnin tai suunnan ilmaukset suomennettu samoin nimetyllä kieliopillisella elementillä kuin alkuperäisessä ilmauksessa. Tarkoituksena on myös tutkia liettuan historiallisia, postpositionaalisia lokatiivimuotoja, joita käytetään nykyään enää hyvin harvoin ja jotka ovat liettuan nykyisessä yleiskielessä usein leksikaalistuneet eli jähmettyneet adverbeiksi. Vaikka kyseiset muodot – postpositionaalinen inessiivi, illatiivi, adessiivi ja allatiivi – ovatkin suurelta osin kadonneet liettuan kielestä, niistä illatiivia käytetään satunnaisesti. Postpositionaalinen illatiivi esiintyy nykyään pääosin puhekielessä ja murteissa sekä kaunokirjallisuudessa. Illatiiviin kiinnitetään erityishuomiota tutkimuksessa.
Kiinnostukseni liettuan postpositionaaliseen illatiiviin ja sen tutkimiseen heräsi jo liettuan kielen opiskelun alkuvaiheessa. Ensimmäisenä syksynä käyttämässämme oppikirjassa esiintyi ilmaus dešinėn ’oikealle’, jonka liettuan kielen lehtori kertoi tarkoittavan samaa kuin nykyinen prepositiorakenteella ilmaistu muoto į dešinę. Kiinnostuin tästä illatiivista periytyvästä suunnan ilmauksesta ja sen erikoisesta n‑päätteestä, ja kiinnostus seurasi mukana myöhempiin vuosiin – kielioppi- ja morfologiaorientoitutunut opiskelija kun olin. Liettuassa käydessäni kuulin myös joskus illatiivia käytettävän puheessa. Myöhemmin osallistuessani liettuan ja latvian vertailevan kieliopin kurssille tuli vastaan myös liettuan postpositionaalinen allatiivi. Ilmauksessa Eik velniop! se voidaan suomentaa sanatarkasti ’Mene pirun luo!’, vaikka luontevampi suomennos onkin ’Painu helvettiin!’. Jälleen outo, suuntaa ilmaiseva op-pääte ja se, että liettuassa oli ollut käytössä useampia lokatiivisia kielioppimuotoja hiukan suomen tapaan, viehättivät minua. Päätin perehtyä tarkemmin liettuan lokatiivin aiemmin käytössä olleisiin muotoihin.
Ilmeni, että liettuan sijaintia ilmaisevaa postpositionaalista adessiivia käytettiin aikoinaan useimmiten elollisten kohteiden yhteydessä kuten arkliep ’hevosen läheisyydessä, hevosen luona’ tai žmonaip ’vaimon luona’. Sittemmin postpositionaalinen adessiivi osittain sulautui inessiiviin tai sen korvasi pas + akkusatiivi -rakenne henkilöistä puhuttaessa, tai prie + genetiivi. Edelliset esimerkit ovat tällöin pas žmoną; prie arklio. Postpositionaalinen allatiivi taas ilmaisi suuntaa jonkun tai jonkin luo tai läheisyyteen kuten esimerkeissä miškop ’metsän luo’ ja upėsp ’joen luo’. Myös allatiivin käyttöä alkoivat syrjäyttää 1600‑luvulta alkaen vähitellen yleistyneet prepositiorakenteet. Liettuan kieleen jäi kuitenkin joitakin allatiivimuotoisia op‑päätteisiä adverbeja, ja ne kuvaavat usein aikaa kuten galop ’lopulta’, vakarop ’illan tullen’, ’illan suussa’ ja rudeniop ’syksyn tullen’. Liettuan nykyinen yleiskielen lokatiivi puolestaan jatkaa postpositionaalista inessiiviä, joka on postpositionaalisista muodoista kokenut vähiten kielihistoriallisia muutoksia aikojen kuluessa. Lokatiivi on sijaintia ilmaiseva sijamuoto, joka vastaa kysymykseen ”Missä?”
Postpositionaalinen illatiivi on jossain määrin säilynyt puhekielessä, kaunokirjallisuudessa ja parhaiten erityisesti joissakin Itä-Liettuan murteissa. Yhtenä syynä illatiivin säilymiselle on pidetty sitä, että illatiivissa voidaan taivuttaa useita lauseenjäseniä kuten esimerkkilauseessa Tas geras miškas ’Tuo hyvä metsä’ – Tan geran miškan ’Tuohon hyvään metsään’. Lisäksi joillain murrealueilla tehdään ero siihen, mennäänkö vain metsän suuntaan, jolloin ilmauksessa käytetään uudempaa prepositiorakennetta Einu į mišką, vai mennäänkö ”sisään” metsään: Einu miškan. Käytössä on siten kaksi rinnakkaista suunnan ilmausta samanaikaisesti. Liettuan yleiskielessä postpositionaalista illatiivia alkoi vähitellen korvata prepositiorakenne į + akkusatiivi, jolla siis ilmaistaan liikkumisen suuntaa johonkin. Illatiivista peräisin olevia suuntaa ilmaisevia adverbeja on liettuassa runsaasti edelleen kuten laukan ’ulos’, vidun ’sisään’, aukštyn ’korkealle’, ’ylös’ ja žemyn ’alas’.
Liettuassa oli siis aiemmin ollut käytössä kieliopillisia muotoja, jotka muistuttivat suomen paikallissijoja inessiiviä, illatiivia, adessiivia ja allatiivia ilmaisten joko sijaintia tai suuntaa. Kielitieteilijät ovat kuitenkin vielä tänäkin päivänä hyvin erimielisiä näihin postpositionaalisiin lokatiiveihin liittyvissä kysymyksissä. Yleisesti arvellaan, että liettuan neljä erilaista postpositionaalista lokatiivia oli käytössä jo esikirjallisena aikana, ainakin mitä tulee yksikkömuotoihin. Ensimmäisissä, 1500-luvun lopun liettuankielisissä teksteissä on nähtävissä runsasta postpositionaalisten lokatiivien käyttöä, joka kuitenkin alkoi hiljalleen vähetä jo 1600-luvulta alkaen. Itämerensuomalaisten kielten vaikutuksesta näiden muotojen syntymiseen liettuassa on kiistelty, kun latvian kielessä, johon itämerensuomalaiset kielet maantieteellisistä syistä helpommin vaikuttavat, ei vastaavia muotoja esiinny. Jotkut tutkijat ovat esittäneet, että asian todentamisessa olisi kyse säilyneen tutkimusaineiston vähyydestä. Paitsi postpositionaalisten lokatiivien syntyajankohta ja alkuperä, myös niiden muodostaminen ja moni muu seikka aiheuttaa edelleen erimielisyyttä tutkijakunnassa. Oma osansa joissakin kiistoissa saattaa olla myös sillä, että kirkollisia tekstejä, joita ensimmäiset liettuankieliset kirjalliset teokset olivat, aikoinaan usein käännettiin liettuaksi puolasta ja latinasta. Käännösvirheidenkään aiheuttaman epäjohdonmukaisuuden mahdollisuutta ei näin ollen pidetä poissuljettuna.
Tutkimusaineisto käsittää noin 150 sivua Dalia Grinkevičiūtėn kirjasta Lietuviai prie Laptevų jūros (2012) ja niiden suomennoksia kääntäjä Reeta Tuoresmäen teoksesta Dalian kirja (2016). Vaikka postpositionaalisia lokatiiveja esiintyy eniten vanhoissa liettualaisissa teksteissä, yksi tämän vertailevan tutkimuksen tavoitteista oli selvittää näiden muotojen, erityisesti illatiivin, ilmenemistä nykypäivän liettuan kielessä. Tutkimusta aloitettaessa Dalian kirja oli uusin suomennettu liettuankielinen teos, jossa käytetty kieli on lähellä nykyään Liettuassa puhuttua, minkä vuoksi tämä aineisto valittiin tutkimuskohteeksi. Aineistosta on käyty läpi kaikki liettuankieliset lokatiiviset ilmaukset, jotka on jaoteltu liettuan nykyisessä yleiskielessä käytettyihin lokatiiveihin ja postpositionaalisiin lokatiivimuotoihin. Tutkimusaineistossa oli kaikkiaan 604 lokatiivista ilmausta, joista postpositionaalisia lokatiivisia ilmauksia oli 31. Ilmauksia on verrattu niiden suomennosvastineisiin sen toteamiseksi, onko sijainnin tai suunnan ilmaus siirretty suomeen käyttämällä samoin nimettyä kieliopillista elementtiä kuin alkuperäisessä ilmauksessa. Aineiston analyysissa on kiinnitetty huomiota myös siihen, onko lähtötekstin ja sen suomennosvastineen ilmauksissa esitetty sijainti tai suunta sama vai eri.
Tuloksista on nähtävissä, että liettuan- ja suomenkielisissä sijainnin ja suunnan ilmauksissa hiukan yli puolessa tapauksista postpositionaalista inessiiviä jatkava liettuan nykyisen yleiskielen lokatiivi on suomennettu käyttäen inessiiviä kuten aineiston dviejuose dideliuose barakuose ’kahdessa suuressa parakissa’. Erot liettuankielisissä sijainnin tai suunnan ilmauksissa ja niiden suomennosvastineissa taas johtuvat usein verbien rektioista, jolloin pääsana vaatii tietyn sijamuodon kuten aineistossa esiintyneet rasti + lokatiivi *’löytää jossakin’ ja pasilikti + lokatiivi *’jäädä jossakin’. Suomeksi näissä ilmauksissa käytetään inessiivin sijasta elatiivia löytää jostakin tai illatiivia jäädä johonkin. Useasti erot liettuankielisten ilmausten ja niiden suomennosvastineiden välillä johtuvat myös suomennoksen käännösratkaisuista, jolloin suomennoksesta ei ole löydettävissä vastinetta alkuperäiselle ilmaukselle tai suomennoksessa on käytetty toisenlaista lauseenrakennetta. Tuloksista ilmenee lisäksi, että nykyliettuassa ei tehdä eroa sisä- ja ulkopaikallissijoilla, ja aineiston liettuankielisiä lokatiiveja onkin siirretty suomeen paitsi inessiivillä, hyvin usein myös adessiivilla. Tällainen esimerkki on aineiston pirmam suole ’ensimmäisellä penkillä’. Lisäksi tutkimustulokset osoittavat liettuan lokatiivisten muotojen niin kuin niiden suomenkielisten vastineidenkin monasti olevan leksikaalistuneita adverbeja.
Tutkimusta tehtäessä ongelmalliseksi muodostuikin adverbien melko suuri lukumäärä aineistossa kaiken kaikkiaan ja vaikeus tutkia niitä morfologisten päätteiden mukaan. Liettuan nykyisen yleiskielen yksikön lokatiivin pääte on joillain maskuliineilla –e, mutta esimerkiksi aineistossa usein esiintynyt vakare ’illalla’ on taipumaton adverbi eikä lokatiivissa taipunut nomini perusmuodosta vakaras ’ilta’. Vastaavia tapauksia oli aineistossa runsaasti, ja tuloksissa adverbit pitikin erottaa lokatiivissa taipuneista nomineista ja esittää ne omana ryhmänään. Liettuan kielihistoriallisten muutosten vuoksi erityisesti postpositionaaliset lokatiivit ovat leksikaalistuneet adverbeiksi, ja niiden analysoiminen kieliopillisten sijamuotojen nimitysten perusteella nominien tavoin aiheutti hankaluuksia. Niinpä, kun postpositionaalisen illatiivin pääte liettuassa on –n, oli pulmallista ratkaista, lasketaanko aineistossa esiintynyt tolyn ’kauas’ illatiiviksi vai taipumattomaksi adverbiksi. Tämänkaltaiset liettuan postpositionaaliset illatiivimuodot, joilla oli erityishuomio tutkimuksessa mutta jotka nykyään ovat kielessä adverbeja, päätettiin jaotella tuloksissa morfologisen päätteensä mukaisesti illatiiveiksi. Välittömästi niiden yhteydessä mainittiin kuitenkin niiden olevan adverbeja liettuan nykyisen yleiskielen mukaan. Tämä ratkaisu mahdollisti postpositionaalisten illatiivien kokonaislukumäärän esittämisen tuloksissa, mikä oli olennainen tieto tutkimuskysymysten kannalta. Aineiston suomenkielisiä adverbeja tarkasteltiin puolestaan pääosin vain niiden merkityksen perusteella, sillä niiden päätteet saattoivat olla muita kuin varsinaisia suomen paikallissijoja. Tällaisia olivat muun muassa aineistossa esiintyneet lauke ’ulkona’ ja užpakalyje ’takana’. Näissä tapauksissa liettuankieliset ilmaukset ovat morfologisen muotonsa perusteella lokatiiveja; merkityksensä puolesta ilmaukset ovat sijaintia ilmaisevia adverbeja sekä liettuassa että suomessa. Vaikka joissain edellä kuvatun kaltaisissa tilanteissa suomen paikallissijamuodot oli jätettävä huomiotta, adverbejakin analysoitaessa kiinnitettiin kuitenkin huomio siihen, oliko lähtötekstin ilmauksessa ja sen suomennosvastineessa ilmaistu sijainti tai suunta sama. Edellä mainituissa kahdessa esimerkissä sekä lähtöteksti että sen suomennos ilmaisevat siis sijaintia. Aiemmin mainitussa postpositionaalisessa illatiivissa tolyn ja sen suomennosvastineessa ’kauas’ ilmauksissa ilmaistaan suuntaa molemmilla kielillä. Esimerkkejä eri sijainnista tai suunnasta lähtötekstin ilmauksen ja sen suomennosvastineen välillä ovat aineiston viduryje (’keskellä’) ja sen suomennos Dalian kirjassa ’keskelle’ ja aineiston viduj (’sisällä’) ja sen suomennosvastine ’sisälle’. Tällaiset suomennokset johtuvat verbien rektioista tai asiayhteydestä tekstissä.
Tutkimustuloksia esitettäessä oli haastavaa kuvata liettuan kielihistoriallisia muutoksia ja niistä seuranneita kieliopillisten elementtien nimityksiä selkeästi. Paikallissijojen nimityksistä, adverbeista ja niihin liittyvästä sijainnista tai suunnasta, postpositionaalisista lokatiiveista ja liettuan nykyisestä yleiskielestä puhuttaessa oli oltava tarkka ja täsmällinen, minkä vuoksi tulosten kuvaaminen sanallisesti oli ajoittain hieman kankeaa tai monimutkaista. Kyseiset tekijät olivat kuitenkin lähtökohta tutkimuksen tekemiseen ja tulosten tarkasteluun, ja siksi välttämätön osa tutkimustulosten esittämistä. Tutkimuksen toistettavuus – yksi tieteellisen tutkimuksen kriteereistä – on myös vaikeaa, kun aineistona oli kaksi fyysistä kirjaa, eikä tekstejä ole saatavilla julkisesti sähköisessä muodossa. Lisäksi hiukan yli viittätoista prosenttia aineiston lokatiivisista ilmauksista ei voitu tutkia suomentajan käännösratkaisujen vuoksi, missä tapauksissa nämä liettuankieliset ilmaukset jäivät kokonaan analysoimatta. Niiden joukossa oli myös joitakin postpositionaalisia lokatiiveja. Koska kyseessä ei ollut käännöstieteellinen tutkimus, näihin käännösteknisiin tapauksiin ei kuitenkaan otettu tutkimuksessa kantaa.
Analysoitu aineisto vahvistaa sen, että liettuan postpositionaalisia lokatiiveja käytetään hyvin vähän. Postpositionaaliset allatiivit, joita aineistossa oli kolme, eivät enää ilmaise suuntaa jonkun luo, vaan aikaa, ja niitä on toisinaan tapana suomentaa idiomeja käyttämällä kuten aineiston vakarop ’illan suussa’. Erityisen huomion kohteena olleista postpositionaalisista illatiiveista aineiston 28 ilmausta osoittavat kuitenkin yhtä lukuun ottamatta suuntaa samoin kuin niiden analysoitavissa olleet suomennosvastineetkin, riippumatta siitä, ovatko illatiivit adverbeja vai eivät. Noin puolet aineiston liettuankielisistä postpositionaalisista illatiiveista ei ole liettuan nykyisen yleiskielen mukaisia adverbeja vaan illatiiveja, esimerkiksi aineistossa esiintyneet Amerikon ’Amerikkaan’, geresnėn ateitin ’parempaan tulevaisuuteen’, kurion ’johon’ ja sniegan ’lumeen’. Tämä vahvistaa käsitystä siitä, että illatiiveja esiintyy liettuankielisessä kaunokirjallisuudessa edelleen.
Vastaavan kaltaista vertailevaa tutkimusta liettuan lokatiivista ja sen postpositionaalisista muodoista ja suomen paikallissijoista ei ole aiemmin tehty, ja se on siksi merkittävä. Tutkimuksesta voi olla hyötyä opetustarkoituksessa. Mahdollisella jatkotutkimuksella voidaan selvittää esimerkiksi liettuan postpositionaalisten lokatiivien ja erilaisten prepositiorakenteiden yhteyttä toisiinsa tai tutkia suunnan ilmaisemista tai illatiivin esiintymistä liettuan kielessä.
Teksti: Sari Ali-Melkkilä
Melkkilälle myönnettiin Suomi-Liettua kulttuurisäätiön gradupalkinto vuonna 2023 ansiokkaasta pro gradu -työstä.
https://ethesis.helsinki.fi/repository/handle/123456789/41340
