Tammi, johon salama iski Auringon tyttären häissä

Salaman iskemä tammi Palūšėssa vuonna 2007: Kuva: Rokas Sinkevičius

Latviassa on suuri määrä mytologisia kansanlauluja eli dainoja, jotka kertovat Auringon tyttären kosinnasta ja häistä. Tästä joukosta on erotettavissa muutamia laulutyyppejä, joita yhdistää eräs olennainen motiivi eli aihe. Motiivia voi ylimalkaisesti kuvata näin: Perkūnas (latv. Pērkons, suom. Ukkonen) on nyreissään, koska Auringon tytär menee naimisiin. Perkūnas on silti kutsuttu morsiamen hääjoukkoon. Kun hän ratsastaa tilan portin läpi, iskee hän salaman kultaiseen tammeen (tai joskus omenapuuhun). Aurinko tai Auringon tytär kerää itkien oksia muutaman vuoden ajan, kunnes viimein löytää latvuksen (LD 33802, 34047). Toinen mahdollinen juonen kulku on sellainen, että salaman iskemästä tammesta roiskuu verta vaatteille. Verentahraamien vaatteiden pesemiseen ja kuivaamiseen tarvitaan epätavallisia keinoja (LD 34043). Näitä juonikulkuja kertaa Ludwig Rhesan (1776–1840) liettuaksi ja saksaksi julkaisema laulu ”Aušrinė” (’Aamurusko’).

Vaikka tämä juonikulku muistuttaakin joitain eri mantereilla levinneitä yksinkertaisempia kuvia ja motiiveja (kuten auringon ja kuun perhe, näiden konflikti, kevytkenkäinen kuu, kuun ja Venuksen suhde tai perhe, kuun rankaiseminen sitä vahingoittamalla jne.), ei sillä ole suoria analogioita. Pavel Melnikov-Petšerskij (1818/1819–1883) on julkaissut terjuhan-kansan (kuuluvat Volgan varren ersäläisiin) myytin ukkosenjumalan Pur’gine-pazin häistä Syrža-neidon kanssa. Syržan nimi on yhteydessä ersänkieliseen sanaan сырне, ’kulta’, ja neito itse liittyy aamunkoittoon. Häissään Pur’gine-paz ryhtyy riehumaan, polttaa talonsa ja samalla nousee morsiamen kanssa taivaalle. Toisaalta ukkosenjumala ei näyttele juuri minkäänlaista roolia epäonnisissa tapahtumissa, joita esiintyy saamelaisten myyttisissä kertomuksissa Auringon pojan Peivalken ja Kuun tyttären kosioretkestä. Kuvatunlaisen kertomuksen on julkaissut venäjäksi Vladimir Tšarnoluskij (1894–1969).

Tutkijat ovat yrittäneet tulkita eri tavoin salaman iskemän tammen motiivia. Wilhelm Mannhardt (1831–1880) arveli, että se pohjautuu luonnonilmiöön: laskevan auringon säteisiin, jotka muistuttavat murretun puun oksia. Liettualainen etnologi Pranė Dundulienė (1910–1991) esitti, että lauluissa esiintyvä tammi on nuorukaisen symboli. Liettualaisissa ja latvialaisissa häälauluissa esiintyvä tammen symboliikka tavallaan tukeekin tätä näkemystä. Venäläiset tutkijat Vjatšeslav Ivanov (1929–2017) ja Vladimir Toporov (1928–2005) taas liittivät kyseisten laulujen tapahtumakulun Maailmanpuun symboliikkaan sekä heidän rekonstruoimaansa ns. indoeurooppalaiseen perusmyyttiin.

Selitystapoja on muitakin, kuten vertaileminen ja perusteleminen vanhojen perinteiden kautta. Latvialaisissa kansanlauluissa, jotka kertovat taivaallisista häistä, Perkūnas yleensä iskee tammeen salaman ratsastaessaan sisään tai ulos porteista. Juuri tässä rajaviivalla, portin kohdalla, tapahtui ensimmäinen sinnikkäiden hääjoukkojen yhteentörmäys. Toinen joukko yritti päästä sisään morsiamen vanhempien kotiin ja toinen joukko puolusti taloa. Myös liettualaiset kosiolaulut heijastavat vanhoja perinteitä. Niissä nuorukaiset ratsastavat taistelemaan miekoin tai kiväärein ja ratsastaessaan paikalle ampuvat anopin kotitilan porttia tai muuria.

Kirkonmenojen jälkeen, kun morsian oli kuljetettu kärryissä uuteen kotiinsa joko naimakauppojen puhemies tai morsiamen kuljettajana toiminut henkilö teki ensin ristinmerkin ja esitti kaivertavansa ovenpieleen ristin miekalla tai piiskalla. Siten morsiamen polku ikään kuin putsattiin pahoista hengistä tai kateista sekä siunattiin uusi koti. Juuri tähän latvialaiseen perinteeseen Leopold von Schröder (1851–1920) sekä myöhemmin Haralds Biezais (1909–1995) yrittivät verrata Perkūnasin myyttistä toimintaa. Tällä teorialla on tosin puutteensa, sillä ristinmerkin tekeminen liittyy vanhoissa perinteissä usein myös nimenomaan ukkoselta suojautumiseen.

Vielä 1500-luvun Preussin sūduvalaisten hääperinteiden kuvauksista tiedetään, että kun morsianta silmät sidottuina kuljetettiin uudessa kodissaan, häntä kannustettiin potkaisemaan jokaista ovea, jonka läpi astui. Kenties juuri tuollaiseen perinteeseen liittyy morsiamelle laulettu sutartinė-laulu, jonka suomalainen folkloristi Aukusti Robert Niemi (1869–1931) on kirjannut muistiin Pohjois-Liettuassa Biržain alueella:
”Unt prieklačio šokti šoko, Svirno duris daužte dauže“
”Aitan kuistilla tanssii, tanssii, Ladon ovia paiskoo, paiskoo”
”Svirno durelas Musteł muše, Išeidama Daužteł dauže“
”Ladon ovia takoo, takoo, Mennessänsä paiskoo, paiskoo”.
Latvialaisessa kansanlaulussa, jota hääseurue esitti, veljen morsianta verrataan suureen äitikarhuun, joka tullessansa tai mennessänsä kääntää nurin portinpielen sekä oven karmeineen, potkaisee oven karmeistaan, rikkoo ikkunalaudan, murtaa pöydänkulman ym. Humorististen häälaulujen kuvaama kömpelö ja ovia rikkova morsian lähentää häntä riehuvan Perkūnasin kanssa. Kumpikin käyttäytyy destruktiivisesti, liiallisella voimalla.

Myyttiä, jota tässä on tarkasteltu, ei ehkä voi selittää täysin hääperinteillä ja kansanrunoudella. Ne kuitenkin auttavat ymmärtämään, kuinka tämän juonikulun yksityiskohdat käsitettiin 1800–1900 -lukujen taitteessa, kun vielä tunnettiin perinteisten häärituaalien merkityksiä.

Teksti: Rokas Sinkevičius on Liettuan kirjallisuuden ja kansanrunouden instituutin etnologian oppiaineen tohtoriopiskelija sekä Kaunasin Kaupunginmuseon museologi.
Käännös: Johanna Pažemeckas

Kuvateksti: Salaman iskemä tammi Palūšėssa vuonna 2007.
Kuva: Rokas Sinkevičius

1. (Suom. huom.) Ennen vanhaan häitä juhlittiin erikseen morsiamen ja sulhasen kotona. Morsiamella ja sulhasella oli siis omat häävieraansa eli joukkonsa.
2.(Suom. huom.) LD eli Latvju dainas tarkoittaa latvialaisten kansanlaulujen eli dainojen kokoelmaa.
3. (Suom. huom.) Sutartinėt ovat liettualaisia moniäänisiä kansanlauluja.

Kategoria: Ajankohtaista
Tagit: Ajankohtaista
Seuraava artikkeli
Liettuan kansallishymnin synty
Valikko