Merkkihenkilöitä


Kristijonas Donelaitis
Vytautas Landsbergis
Valdas Adamkus
Leonidas Donskis
Tomas Venclova

Kristijonas Donelaitis


Donelaitis-seura on saanut nimensä, muiden Baltian maiden kulttuuriyhteistyö- ja ystävyysjärjestöjen tavoin, merkittävästä kulttuurivaikuttajasta. Syntynyt 1. tammikuuta Lazdynėliaissa, nykynimeltään Višniovka, Kristijonas Donelaitis (1714 - 1780) oli Liettuan kirjallisuuden uranuurtaja, ensimmäisiä realistisen tyylisuunnan kirjailijoita koko Euroopassa. Tämä Liettuan kirjallisuuden suurmies sopii siten hyvin Suomen ja Liettuan kulttuuriyhteistyön tunnukseksi. Donelaitis kirjoitti ensimmäisen merkittävän liettualaisen taiteellisen tekstin, josta liettualaisen kirjallisuuden voidaan laskea olevan olemassa

Pappi sekä runoilija Donelaitis syntyi ja vaikutti koko elämänsä Vähässä-Liettuassa, muinaisesta balttilaisesta kansasta nimensä saaneen Itä-Preussin itäosassa, joka 1700-luvulla ja vielä paljon myöhemminkin oli väestöltään liettualaista. Maaorjuudesta vapaan maanviljelijän poikana hän menetti isänsä nuorena, äiti onnistui kasvattamaan lapsensa yksin. Pojat olivat tunnettuja lahjakkaina kello- ja kultaseppinä sekä fysiikan tuntijoina. Suoritettuaan teologian opintonsa Königsbergin (nykyinen Kaliningrad) yliopistossa vuosina 1732-1737 hän toimi luterilaisena pappina vuodesta 1743 liettuankielisessä Tolminkiemisin (Tšistyje Prudy, Kaliningradin alue) seurakunnassa. Yliopistossa Donelaitis perehtyi syvemmin myös äidinkieleensä käymällä liettuan kielen seminaaria ja opettelemalla kielen sääntöjä sekä kielioppia. Seminaaria johti Immanuel Kantia opettanut Franz Albert Schultz. Ennen papin virkaansa Donelaitis toimi Stalupėnaissa, nykyään Nesterov, koulun toisena opettajana ja oppilaiden kirkonkuoron kanttorina vuodesta 1740. Tolminkiemisiin muutettuaan hän rakensi sinne uuden kirkon, joka oli pystyssä toisen maailmansodan loppuun asti ja rakennettiin uudestaan vuonna 1979. Hän rakennutti myös koulun ja kodin pappien leskille. 37 vuotta seurakuntaelämää täyttyi vapaa-aikana miehen sydämelle rakkailla harrasteilla: puutarhanhoidolla, ilmapuntarien ja lämpömittarien valmistamisella, optisen lasin hionnalla, pianon rakentamisella ja sanoja riimitellen. Donelaitis oli hyvin kielitaitoinen ja osasi kreikkaa, latinaa, hepreaa, ranskaa, liettuaa ja saksaa, joilla kaikilla kielillä hän kirjoitteli myös runoja. Etusijalla oli kuitenkin liettua. Donelaitis tunsi erinomaisesti antiikin, barokin, klassismin kirjallisuuden ja häntä kutsuttiin "opettajaksi". Tolminkiemisissa syntyi pääteos, runoelma "Metai" - "Vuodenajat". Jossa tyylissä voi tavata barokin jalanjälkiä mieltymyksenä käyttää alatyylisiä ilmauksia ja sanoja. Muoto ja didaktisuus liittyy klassismiin. Ankarat moraaliset arvot kasvavat valistajalle tyypilliseen haluun selittää ja neuvoa miten hoitaa viljelyksiä ja kerätä ruokavarantoja. Valistuksen aikakauteen voidaan liittää myös liettualaisten perinteiden puolesta puhuminen. Pastorin tehtävissä hän tutustui läheisesti talonpoikien arkeen, kylän moraaliseen ja sosiaaliseen tilaanteeseen.

Seurakunnassa liettualaisia oli kolmannes. Kansallisuuksien sekoittuessa vanhoja tapoja unohtui, kansantieteelliset erot kuihtuivat ja vanha elämisen rakenne hajautui. Suotuisimmat olot kirjallisuuden luomiseen tulivat vuoden 1765 jälkeen, kun Donelaitis oli kääntänyt virsiä ja valmistanut oppikirjan maanviljelijöille. Toisinaan Donelaitisin luo kokoontui pieni joukko ystäviä ja lähiseurakuntien pastoreita, joille isäntä luki runojaan ja soitti itse tekemäänsä pianoa. Donelaitis kuoli 18. helmikuuta vuonna 1780 ja hänet haudattiin Tolminkiemisiin.

Tärkein teos "Vuodenajat" koostuu neljästä osasta: "Kevään ilot", "Kesän työt", "Syksyn runsaus" ja "Talven huolet". Se kuvaa heksametrisessa laulusarjassaan realistisesti ja elävästi luonnonkuvauksen kautta Vähä-Liettuan liettualaisten maaorjien asemaan joutuneiden būrasien eli talonpoikien työtä ja elämää. Se piirtää samalla kuvan yhteiskunnasta, jossa aluksi tasa-arvoiset ihmiset ovat jakautuneet herroihin ja orjiin. "Vuodenajoissa" esiintyvät saksalaiset siirtolaiset, kartanonherrat ja liettualaiset talonpojat, ja Donelaitis piirtää kuvan kulttuurien vuorovaikutuksesta, kansallisuuksien välisistä suhteista ja yhteentörmäyksestä.

Donelaitiksen "Vuodenajat" on kielellisesti erittäin elävä ja lähellä kansanrunoutta ja se merkitsi todellista läpimurtoa liettulaiselle kirjallisuudelle. Runoelmassa on runsaasti luonnonkuvia, jotka rinnastetaan metaforisesti ihmisen elämään. Opettavaisen tarinan esimerkin mukaan suurta osaa luonnon kuvia seuraa yleistys eli "moraali". Alussa voidaan ihailla satakielen ääntä, jonka jälkeen puhutaan sen harmaasta ja mitättömästä asusta, jota verrataan talonpoikien vaatimattomaan pukuun. Vertauksesta seuraa opetus talonpojille - vaatimatonta ulkonäköä pidetään seuraamisen arvoisena esimerkkinä. Runoelmassa säälitään loputtomasti raatavia talonpoikia, joita herrat ja muut kansat pilkkaavat. Mutta liettualaisia talonpoikia puolustava runoilija myös alati opastaa heitä: miten tehdä työtä, miten pukeutua, mitä syödä ja miten käyttäytyä juhlissa. Neljän vuodenajan kautta voidaan kuvata muutoksia ja elämän vastakkaisuuksia: luonto kuolee talvella, syntyy uudestaan keväällä, keväällä on pulaa ruoasta ja syksyllä ruokaa on enemmän, kesä on täynnä työtä kun taas syksyllä voidaan juhlia. Vastakkaisten asioiden kautta kirjailija tarkastelee monipuolisesti talonpoikien elämää. Usein joku positiiviseksi koettu talonpoika saarnaa mitä on kunnollisuus ja mikä on moitittavaa. Donelaitis ei vältä käyttämästä karkeita ilmaisuja tai alatyylistäkään kieltä Metai osoitti, kuten Suomessa Kalevalaa ennakoivat Porthanin ajan, 1700-luvun, kansanrunouskokoelmat ja kansanrunouteen pohjautuvat runokokeilut, että myös pienen kansan kieli voi nousta sivistyskieleksi. Donelaitis teki liettualle sen, mitä Kalevala teki suomelle sata vuotta myöhemmin. Kirjan nimi oli tuttu Göethelle ja läpi 1800-luvun siitä opeteltiin kaunista kieltä. Kirjalla oli suuri merkitys myöhempään kirjalliseen kehitykseen.

"Vuodenajat" ei ilmestynyt tekijän eläessä, ensimmäisen kerran runoelma julkaistiin 1818, jolloin mukana oli jo saksankielinen käännös. Runoilijan kuollessa hänen vaimonsa antoi käsikirjoituksia perheystävälle, pastori J.Jordanasille. Jolta ne päätyivät Köningsbergin yliopiston professorin Liudvika Rėzan käsiin. Hän julkaisi kuusi Donelaitisin kirjoittamaa liettuankielistä tarinaa, muutamia saksankielisiä juhlarunoja ja Vuodenajat. Rėzan keksimä nimi ja järjestys jäi pysyväksi. Myöhemmin "Metai" on käännetty myös venäjäksi, latviaksi, valkovenäjäksi, georgiaksi, englanniksi ja on tunnetuimpia liettualaisia teoksia. Se on liitetty UNESCO:n kirjallisten mestariteosten listalle. Tolminkiemisissä toimii liettualaisten vuonna 1979 perustama Donelaitisille omistettu museo. Donelaitista esittävät veistokset on pystytetty vuonna 1964 Vilnaan ja vuonna 1973 Klaipėdaan

Liettuan entinen presidentti
Valdas Adamkus

Syntynyt 3.11.1926 Kaunasissa.

Adamkus opiskeli Aušos gimnazijassa Kaunasissa ja liittyi toisen maailmansodan puhjettua vastarintaliikkeeseen. Hän julkaisi ja levitti maanalaista lehteä "Jaunime, budėk!" (Nuoriso, ole valmis).

Oleskeltuaan lyhyen ajan Saksassa, jonne hän pakeni vanhempiensa kanssa, Adamkus palasi Liettuaan vuoden 1944 syksylla. Hän liittyi Kotimaanpuolustus-ryhmään, joka taisteli Neuvostoliittoa vastaan. Hävityn Sedan taistelun jäljeen hänen oli paettava uudestaan. Adamkus suoritti ylioppilastutkinnon Saksan liettualaisessa gimnazijassa ja aloitti sitten opinnot Münchenin yliopiston luonnontieteellisessä tiedekunnassa.

Perhe muutti 1949 Yhdysvaltoihin. Adamkus sai paikan autotehtaan työläisenä Chicagossa. 1960 hän valmistui insinööriksi Illinois Institute of Technologysta.

Valdas Adamkus toimi U.S. Environment Protection Agencyn (EPA) palveluksessa 1970-luvun alusta vuoteen 1997, jolloin hän jäi eläkkeelle EPA:n viidennnen alueen johtajan toimesta.

1950-luvulta lähtien Adamkus oli aktiivisesti mukana Yhdysvaltojen liettualaisten toiminnassa. Hän myös avusti Baltian maiden ympäristönsuojelun organisaatioita toimittamalla niille kirjallisuutta, laitteita ja tietokoneohjelmia.

Valdas Adamkus on useiden yliopistojen kunniatohtori.

1993 hän johti Liettuan presidentin vaaleissa Stasys Lozoraitiksen vaalikampanjaa. Vuonna 1998 hän oli itse ehdokkaana ja tuli valituksi Liettuan presidentiksi.

Valdas Adamkus ja hänen vaimonsa Alma solmivat avioliiton 1951.

Liettuan entinen presidentti
Vytautas Landsbergis

Syntynyt 18.10.1932 Kaunasissa, aloitti 1950 opinnot Vilnan konservatoriossa ja alkoi jo parin vuoden kuluttua omien opintojensa ohella opettaa oppilaitoksessaan. Hän jatkoi konservatorion opettajana vuoteen 1990. Hän sai tohtorin arvon 1968 ja julkaisi 1994 habilitaatiotutkielman.

Tri Landsbergis on kirjoittanut 10 kirjaa taiteesta, musiikista ja musiinkin historiasta. Lisäksi hän on julkaissut yhden runokirjan. 1974 hän sai Liettuan valtionpalkinnon M. K. Čiurlioniksen elämää ja tuotantoa käsittelevästä kirjastaan.

Tri Landsbergis on M.K. Čiurlionis-seuran puheenjohtaja ja kansainvälisen M.K. Čiurlioniksen piano- ja urkukilpailun järjestelytoimikunnan puheenjohtaja. Neuvosto-Liettuassa hän oli pitkään mm. säveltäjien unionin toimeenpanevan komitean ja sihteeristön jäsen.

Vytautas Landsbergis kuului 1988 perustetun Sajūdiksen johtohenkilöihin ja valittiin sen puheenjohtajaksi. Kun Isänmaanliitto - Liettuan konservatiivit perustettiin 1993 Landsbergisistä tuli sen puheenjohtaja. 1990 hänet valittiin Liettuan korkeimman neuvoston puhemieheksi. Vuonna 1992 hänestä tuli Seimasin jäsen ja oppositon johtaja. Vuoden 1996 vaalien jälkeen hänet valittiin Seimasin puhemieheksi. Politiikan alalta hän on julkaissut 5 kirjaa.

Tri Landbergis on saanut lukuisia kansainvälisiä palkintoja ja kunnianosoituksia sekä musiikintutkimuksesta että poliittisesta toiminnasta. Hän on perustanut Vytautas Landsbergiksen säätiön avustamaan vammaisia lapsia ja nuoria taiteilijoita.

Tri Landsbergis on naimisissa, Hänellä on kolme lasta. Vaimo Gražina Ručytė-Landsbergienė on tunnettu pianisti ja Liettuan musiikkiakatemian opettaja.

 

Filosofi, intellektuelli, Euroopan parlamentin jäsen, Suomen Kaunasin kunniakonsuli, professori
Leonidas Donskis

Syntynyt 13.8 1962 Klaipedassa, kuollut Vilnassa 21.9.2016

Donskisin merkittävä panos Suomen ja Liettuan suhteiden edistäjänä ja terävä-älyisenä yhteiskunnallisena keskustelijana on laajasti arvostettu.

Tämä vain 54 vuotiaana ennenaikaisesti äkilliseen sairauskohtaukseen kuollut liettuanjuutalainen filosofi ja julki-intellektuelli - aatehistorioitsija, teoreetikko ja yhteiskunta-analyytikko sekä poliittinen kommentaattori mutteei ollut laajasti tunnettu lännessä, mutta oli laajasti arvostettu itäeurooppalaisen älymystön parissa.

Hän vietti yhden kauden vuosina 2009-2014 Euroopan parlamentissa Liettuan edustajana.

Liettuan globaalisti tunnetuin ja arvostetuin intellektuelli, Princetonin emeritusprofessori Tomas Venclova lausui Donskisista hänen vertautuvan Joseph Conradiin, Krasteviin ja jopa Vaclav Haveliin.

Venclava syntyi myös Klaipedassa ja molemmat valmistuivat Vilnan yliopistosta.

Vasta 2013 Donskis kirjoitti yhdessä suuresti arvostamansa Zygmunt Baumanin kanssa kirjan "Moral Blindness: The Loss of Sensitivity in Liquid Modernity" (julkaisijana Cambridge), jota hän piti elämansä huippukohtana.

Marraskuussa 2015 Bratislavassa Donskis puhui intellektuellin asemasta nykymaailmassa: "Sosiologi Zygmunt Bauman sanoi että mikäli haluat olla tähti yhteiskunnassasi sinun täytyy tehdä itsestäsi joko julkkis tai uhri. Mutta ajattelen että olisi myös kolmas tie ulos älyköille, joista liian usein tulee pelonlietsojia.Tämä on mielestäni heidän helmasyntinsä yhteiskuntia vastaan. Samalla kuitenkin meillä on monia järkeviä ääniä vastustamassa tätä kiusausta. Älyllisen ja journalistisen toiminnan päämää ei ole ihmisten pelottelu ja lamaannuttaminen. Parasta mitä voi tehdä nyt on rohkaista yleisöjä elämään elämänsä vailla pelkoa, arvokkuudessa."

Hän jatkaa: "Modernin suuri paradoksi on se että kaikki on hyvin lähellä polaarista vastakohtaansa, omaa vastalääkettään. Esimerkiksi poliittisen eksistenssin kannalta pelkään Euroopassa yhä ylikorostuvaa turvallisuuskulttuuria ja kasvavaa tarkkailua. Tärkein asia on Euroopan humanistisen perinteen puolustaminen. Ennen kaikkea meidän ei tule joutua vainoharhaisiksi tai pelon kalvaamiksi. 21-vuosisadan suuri haaste on puolustaa demokraattista Eurooppaa kunnioittaen humanistisia arvostuksiamme, ihmis- ja yksilönoikeuksia. Tästä tulee hankalaa, mutta meidän täytyy seistä tässä yhdessä vahvana, erityisesti suhteessa väkivaltaisten poliittisten ääriliikkeiden nousuun."

Donskisin poliittinen ura kiteytyy vahvasti ihmisoikeuksien puolustamisen ympärille. Ennen äkillistä ja traagista kuolemaansa sydänkohtaukseen Vilnan lentokentällä 21. syyskuuta hän toimi Kaunasin Vytaytas Magnus -yliopiston filosofian professorina.

Hänen toinen väitöskirjansa on tehty Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian laitoksella vuonna 1999, jonne hän sai dosentin viran muutamia vuosia myöhemmin. Helsingissä Donskis luennoi Aleksanteri-instituutin ja Eurooppa-tutkimuksen verkoston tilaisuuksissa.

Donskis oli ajattelijana ja filosofina vahvasti vähemmistöja puolustava humanisti, joka kannusti suvaitsevaisuuteen niin kirjoituksissaan, poliittisella urallaan, kuin henkilökohtaisessa elämässäänkin.

Laaja-alaisen älyllisen toimintansa lisäksi Leonidas kirjoitti hienoja aforismeja ja rakasti musiikkia: kuin mies toisesta ajasta - renesanssi-ihminen sanan aidossa merkityksessä. Donskisin töitä julkaistiin maailmalla, muttei koskaan suomeksi.

Donskis oli liettuassa erittäin suosittu julkisena filosofina puolustamassa itselleen rakkaita eurooppalaisia arvoja, ja keräsi siitä sekundaarisista asioista runsaasti myös vastustusta. Korostettiin hänen juutalaisuuttaan negatiivisissa yhteyksissä. Politiikassa hän toimi hetken, Liettuan eurokansanedustajana vuosina 2009-14. Korkeasti koulutettuna ja laajasti sivistyneenä intellektuellina pettyi Donskis nopeasti politikointiin, ja kirjoitti siitä kirjan "The Scapegoat for All Seasons"

 

Runoilija, esseisti ja kirjallisuustieteilijä, emeritusprofessori
Tomas Venclova

Syntynyt Klaipedassa 11.syyskuuta 1937

Neuvostomiehitykseen 1940 näyttävästi osallistuneen kommunistisen runoilijan ja lehtimiehen poika, joka kasvoi neuvostoeliittiin kuuluvassa perheessä. Mutta otti neuvostoaatteesta selkeän ideologisen irtioton opiskeltuaan Vilnan yliopistossa 50-luvun lopussa.

Venclova kävi jo opiskeluaikanaan KGB:n päämajassa kuulusteltavana. Valmistuttuaan hän toimi luennoitsijana aloinaan kirjallisuus ja semiotiikka. Moskovassa ja "Piterissä", tuolloin vielä Leningrad, hän tutustui Boris Pasternakiin ja Anna Ahmatovaan, joita hän käänsi Liettuaksi.

Luennoitsijana toimiessa Venclova ystävystyi läheisesti Nobel-runoilijan Joseph Brodskyn kanssa, joka vieraili usein Vilnassa. Venclovalle niin rakkaassa renesanssin ja barokin kaupungissa, palassa Italiaa Neuvostoliitossa, josta Brodksy kirjoitti runoissaan.

Venäläisten runoilijoiden lisäksi Venclova käänsi T.S. Eliotin The Waste Land runokokoelman. Nuoruusvuosistaan asti Venclova oli itsekin ennen kaikkea runoilija ja 1972 julkaistu esikoiskokoelma herätti kiinnostusta edistysmielisissä, ei kuitenkaan kulttuuribyrokraateissa.

Venclovan hakemus Neuvosto-Liettuan kirjailijaliittoon hylättiin ja se merkitsi julkaisukieltoa. Mikä radikalisoi Venclovaa ja innosti häntä aktiivisemmin ihmisoikeustyöhön liittäen hänet Vilnan Helsinki-ryhmän viiden perustajan joukkoon.

Toisinajattelijat Liettuassa olivan joko katolisia tai nationalisteja, tai molempia. Leonidas Donskis kuvasi Venclovaa termeillä "liberaali patriootti".

Venclovan kohtelu herätti huomiota lännessä, jonne oli levinnyt hänen maanalaisissa lehdissä julkaistu avoin kirjeensä Liettuan kommunistipuolueen keskuskomitealle.

Vilnan kasvatti edellisestä sukupolvesta, puolalainen runoilija ja Berkeleyn yliopiston professori Czesław Miłosz, vuoden 1980 nobelisti, kutsui Venclovan luennoimaan semiotiikasta yliopistoonsa. Turhaan neuvostopassia hakeneena aiemmin hän nyt saikin sen ja matkusti Yhdysvaltoihin. 1977 kuitenkin kansalaisuus vietiin johtuen toiminnasta Helsinki-ryhmän ulkomaanedustajana. Venclova julkaisi kannanoton, jossa julisti olevansa Liettuan kansalainen, kun Yhdysvalloissa toimi yhä vapaan Liettuan suurlähetystö jolta sai passeja.

Lopultakin hänen runonsa julkaistiin liettualaisen maanpakolaiskustantamon toimesta. Miłoszin kanssa 1970-luvun lopulla aloitettiin Kultura -lehdessä julkaistun dialogin avulla liettualais-puolalaisten suhteiden lämmittely. Venclova vaati avointa keskustelua liettualaisten yhteistoimintamiesten osallisuudesta juutalaisten kansanmurhaan, tämä oli hänen juutalaisen vaimonsa takia hänelle henkilökohtaisesti tärkeää.

Vuoden 1991 vapaustaistelun draaman päivinä julkaisi Venclova yhdessä Miłoszin ja Brodskyn kanssa kansainvälisessä lehdistössä ilmestyneen vetoomuksen Liettuan puolesta.

Vuodesta 1985 Venclova toimi Yalen yliopistossa slaavilaisten kielten ja kirjallisuuden opettajana. Hän julkaisi eri kielillä tiedettä, esseitä ja runoutta. Liettuan itsenäistyttyä Venclovaa on palkittu runsaasti synnyinmaassaan ja Puolassa.

Toisinajattelijavuosista saakka näihin päiviin on hän säilyttänyt liberaalin sekä humanistisen eetoksen ottaen kantaa Liettuassa käytävään keskusteluun kansainvälisyyttä ja suvaitsevaisuutta korostavin puheenvuoroin.

Venclovan runotuotantoa on julkaistu englanniksi: Winter Dialogue (1997) ja The Junction:Selected Poems (2008). Esseekokoelma Forms of Hope selkeyttää kuvaa runoilijasta yhteiskunnallisena ajattelijana ja kirjallisuustutkijana.

 
  _
 
    Kaisaniemenkatu 10, 7.krs 00100 Helsinki - www.donelaitis.fi - info@donelaitis.fi