Liettuan historia

Jo Tacitus tiesi kertoa, että nykyisen Liettuan paikalla asui taitavia maanviljelijöitä. Sana Liettua tavataan kirjallisena ensimmäisen kerran saksalaisen Quedlinburgin kaupungin aikakirjoissa vuonna 1009.

Nykyisten liettualaisten esi-isät tulivat maahan 700-200 eKr. Noin 1230 suuriruhtinas Mindaugas yhdisti heimot yhdeksi valtakunnaksi, ja 17 vuotta myöhemmin, 1252, hänet kruunattiin Liettuan ensimmäiseksi kuninkaaksi. Mindaugas perheineen kastettiin kristinuskoon vuonna 1251. Myöhemmin hän kuitenkin palasi pakanuuteen, ja liettualaisten kääntyminen siirtyi aina vuoteen 1387.


Liettuan suuriruhtinaskunta

Vuonna 1385 suuriruhtinas Jogaila solmi avioliiton 12-vuotiaan Puolan kuningattaren Jadwigan kanssa. Avioliittosopimuksen seurauksena Jogaila valittiin 1386 Puolan kuninkaaksi nimellä Wladyslaw II Jagiello. Seuraavana vuonna hän määräsi liettualaiset alamaisensa ottamaan roomalaiskatolisen kasteen. Euroopan viimeinen pakanakansa kääntyi kristinuskoon oman hallitsijansa mahtikäskyllä. Jogaila hallitsi Puolassa. Liettuaa johti hänen serkkunsa Vytautas Suuri (1392-1430).

Vytautasin johdolla liettualaiset voittivat saksalaisen ritarikunnan 1410 Tannenbergin eli Zalgirisin taistelussa ja välttyivät sen ansiosta saksalaisherruudelta toisin kuin Latvia ja Viro. Vytautaksen aikana Liettuasta tuli itäisen Euroopan suurvalta, jonka alueet ulottuivat Mustalle merelle asti.

1386 puolalaiset valitsivat Liettuan hallitsijan kuninkaakseen, ja maiden välille muodostui personaaliunioni. Lublinin unionissa 1569 Puola ja Liettua yhdistyivät Puola-Liettuan kuningaskunnaksi Puolan ensimmäisen Rzeczpospolitan aikana. Yhteys Puolaan säilyi vuoteen 1795, jolloin Puolan kolmannen jaon yhteydessä tsaarin Venäjä liitti Liettuan alueihinsa.

Venäjän aika

Tuskin teutoniritarikunnan taholta tuleva paine oli ehtinyt vähän helpottua, kun idässä muodostui uusi vaaratekijä. Moskovan suuriruhtinas Iivana III julistautui kaikkien venäläisten herraksi. Hän vaati omakseen kaikkia vanhan Kiovan alueita, joista suuri osa kuului Liettualle. Taistelut Moskovan kanssa jatkuivat seuraavat pari vuosisataa, kunnes Puolan kolmannessa jaossa lähes koko Liettua liitettiin Venäjään. Vain pieni kolkka Nemunas-joen lounaispuolella jäi Preussille.

Liettualaiset ottivat osaa Puolan kapinoihin 1830 ja 1863 ja joutuivat maksamaan teoistaan kovan hinnan. 1832 Liettuan alue integroitiin täydellisesti Venäjään. Samana vuonna suljettiin Vilnan yliopisto ja 1840 lakkautettiin Liettuan 1500-luvulla vahvistettu oikeusjärjestys. Vuoden 1863 kapinan jälkeen venäläistämistoimet ulotettiin kaikille elämänaloille. Venäjästä tuli ainoa sallittu julkisen hallinnon ja koulutuksen kieli. 1864 kiellettiin latinalaisen kirjaimiston käyttö. Liettuankielisiä kirjoja ja lehtiä sai julkaista vain kyrillisillä kirjaimilla painettuna. Kielto kumottiin vasta 1904. "Vilnan pyöveliksi" kutsuttu kuvernööri "hirttäjä" Mihail Muravjov-Vilenski onnistui terrorillaan ja kovilla otteillaan vain vahvistamaan Liettuan kansallista identiteettiä ja itsenäisyysponnistuksia.

Kansallinen liike syntyi ja voimistui 1880-luvulla. Se alkoi liettuankielisen rahvaan sivistysliikkeenä. Tunnetuimpia kansallisen heräämisen johtajia olivat Jonas Basanavičius (1851-1927) ja Vincas Kudirka (1858-1899). Jälkimmäinen oli runoilija, joka mm. sanoitti ja sävelsi Liettuan kasallislaulun.

Liettuan suurin päivälehti järjesti vuosituhannen vaihteessa lukijaäänestyksen 1900-luvun tärkeimmästä liettualaisesta vaikuttajasta. Voittajaksi tuli Basanavičius. Hän oli ammatiltaan lääkäri, joka opiskeli Moskovassa ja harjoitti sen jälkeen 25 vuotta ammattiaan Bulgariassa Varnassa, jossa hänen vaikutus oli merkittävä. Basanavičius aloitti vuosina 1883-86 ilmestyneen tärkeän liettuankielisen poliittisen ja kulttuurilehden Aušran (aamurusko) julkaisemisen. Aušraa painettiin Itä-Preussissa ja salakuljetettiin Liettuaan.

Liettuan kansalliseen heräämiseen vaikutti vahvasti keskiaikainen traditio ja ylpeys, jota tunnettiin suurvalta-ajan muistoista. Uutta oli pyrkimys päästä eroon Puolan ja puolalaistuneen yläluokan vaikutuksesta. Koska liettuan kielen käyttö oli kielletty virallisissa konteksteissa ja kieltä kirjoitettiin Liettuan alueella kyrillisin kirjaimin perustettiin ja ylläpidettin salaisia kouluja ja yhdistyksiä vaalimaan Liettuan kieltä ja kulttuuria. Basanavičius asui vuodesta 1905 lähtien Vilnassa. Hänet tunnustettiin maan "moraaliseksi presidentiksi". Vuoden 1905 vallankumouksen aikana Basanavičiuksen johtama Suuri Neuvosto vaati Liettualle autonomiaa. 1918 hän kuului Liettuan Neuvostoon - Lietuvos Tarybaan, joka antoi itsenäisyysjulistuksen. Politiikan ulkopuolella Basanavičiuksen ja hänen piirinsä tärkeitä saavutuksia oli mm. Liettuan tiedeseuran perustaminen, erilaisen julkaisutoiminnan lisääminen ja kansanrunouden kerääminen.

Liettuan itsenäistyminen

Ensimmäisen maailmansodan alkuvaiheessa Saksa miehitti Liettuan alueen. Vuoden 1915 lopulla Saksan ja Venäjän välinen rintamalinja kulki Latviassa Väinäjokea pitkin. Siten koko Liettua oli Saksan joukkojen hallussa eristettynä Venäjästä. Jo heti sodan alussa olivat huomattavat liettualaiset yhteiskunnalliset vaikuttajat muodostaneet sodasta kärsineille avustuskomitean. Saksalaismiehityksen aikana tästä muodostui maan itsehallintoa käytännössä rakentava keskus. Sen ympärille kokoontuneet itsenäisyysmiehet pyrkivät käyttämään syntynyttä suurpoliittista tilannetta hyväksi.

Miehityksen takia Venäjän vuoden 1917 maaliskuun vallankumouksella ei juurikaan ollut vaikutusta Liettuaan. Saksa salli tietyissä rajoissa itsenäisyysliikkeen toiminnan. Saksan tavoitteena oli kuitenkin tehdä Liettuasta itselleen satelliittivaltio. Saksalaiset sallivat 1917 syyskuussa 214:n edustajan kokoontumisen Vilnaan valitsemaan Lietuvos Tarybaa. Tarybaan valittiin 20 jäsentä puheenjohtajanaan Antanas Smetona. Neuvosto merkitsi askelta kohti Liettuan oman hallituksen muodostamista.

16.2.1918 Taryba julisti Liettuan itsenäiseksi. Itsenäisyys ei kuitenkaan vielä toteutunut, koska Saksan joukot säilytti ylimmän vallan maassa. Saksalaisten tuen saamiseksi vallitsevassa tilanteessa neuvoston enemmistö päätti julistaa maan kuningaskunnaksi ja valita hallitsijaksi saksalaisen Urachin ruhtinaan Wilhelmin hallitsijanimellä Mindaugas II. Saksan sotilaallisen tilanteen huononnuttua se joutui luopumaan valta-asemastaan ja tunnustamaan 20.10.1918 Liettuan täydellisen itsenäisyyden. Samalla myös kuninkaanvaali peruttiin ja maan hallitusmuoto päätettiin antaa tulevan itsenäisyyttä perustavan kokouksen ratkaistavaksi.

Brest-Litovskin rauhassa maaliskuussa 1918 Venäjä menetti läntiset alueensa, myös Liettuan. 11. marraskuuta 1918 Liettuan Taryba muodosti väliaikaisen hallituksen pääministerinä Augustinas Voldemaras. Antanas Smetona valittiin väliaikaiseksi valtionpäämieheksi. Samaan aikaan Saksa joutui solmimaan aselevon lännessä. Neuvosto-Venäjä julisti Brest-Litovskin sopimuksen rauenneeksi. Vuoden 1918 lopulla sen joukot aloittivat hyökkäyksen Baltiaan ja Puolaan muiden lähialueiden ohessa. Varsin pian bolshevikit valtasivat Vilnan. Voldemarasin hallituksen oli paettava Kaunasiin. Liettuaan perustettiin 5.1.1919 Liettuan ja Valko-Venäjän yhdistetty neuvostotasavalta, jonka johdossa oli Vincas Kapsukas.

Liettuaan muodostettiin uusi, kaikkien Tarybassa edustettuina olleiden puolueiden hallitus M. Sleževičiuksen johdolla. Hallitus teki päätöksen maareformista ja muista kansanvaltaisista uudistuksista ja nosti liettualaiset vastarintaan. Maassa vielä olevien saksalaisten sotilaiden kanssa yhteistyössä vapaaehtoiset liettulaisjoukot ryhtyivät vastahyökkäykseen ja onnistuivat elokuuhun 1919 mennessä lyömään bolshevikit. Rauhansopimus Neuvosto-Venäjän kanssa solmittiin 12.7.1920. Venäjä tunnusti Liettuan itsenäisyyden ja luovutti välillä jo puolalaisten käsissä olleen Vilnan Liettuan hallitukselle.

Liettuan ensimmäinen tasavalta

Vuodet 1919-1920 olivat hyvin vaikeaa aikaa. Taloudelliset siteet ulkomaille olivat katkenneet. Maassa vallitsi nälänhätä, ja siellä vielä olevat saksalaiset joukot kävivät yhä kurittomimmiksi. Bolshevikkien lisäksi valkoisen Venäjän joukot aiheuttivat vaikeuksia ja niidenkin kanssa oli yhteenottoja. Yhteisten vihollisten, tsaarin ja aateliston häviäminen lisäsi sisäpoliittisia erimielisyyksiä.

Itsenäisyys saattoi toteutua käytännössä vasta sotatoimien päätyttyä ja saksalaisten ja venäläisten jouduttua lähtemään. Uuden valtion tilanne oli vaikea. Liettualla ei ollut ollut minkäänlaista itsehallintoa Venäjän vallan aikana eikä sillä ollut edes selkeitä rajoja, koska maa ei ollut muodostanut hallinnollista kokonaisuutta. Itsenäisyysliikkeen tavoitteena oli luoda uusi Liettua etnisissä rajoissa, ei Puola-Liettuan tai vanhan Liettuan suuriruhtinaskunnan historiallisissa rajoissa. Samoihin aikoihin itsenäistynyt Puola pyrki Vilnassa kasvaneen marsalkka Jozef Pilsudskin johdolla kuitenkin palauttamaan historialliset rajansa, uudistamaan vanhan unionivaltakunnan, ts. liittämään Liettuan kokonaan tai osittain itseensä. Venäjän bolshevikkihallitus pyrki samoin liittämään Liettuan takaisin Venäjään. Kaunasissa on yhä nähtävissä 1930-luvulla rakennettuja väliaikaisen pääkaupungin hallintorakennuksia ja muistomerkkejä.

Puolan hallituksen salaisesta toimeksiannosta kenraali Lucjan Zeligowskin rykmentti nousi kapinaan, värväsi joukkoonsa vapaaehtoisia ja valloitti Vilnan ympäristöineen. Vilnassa oli merkittävä puolankielinen, mutta alkuperältään liettualainen väestö. Perustettiin Vilnan vapaavaltio, joka puolalaisten ehdoilla järjestetyn kansanäänestyksen perusteella liittyi 1922 Puolaan. Liettua menetti näin historiallisen pääkaupunkinsa. Liettuan hallitus joutui siirtymään Kaunasiin, josta tuli maan väliakainen pääkaupunki vuoteen 1941 asti.

Itsenäistyneellä Liettualla ei ollut lainkaan rannikkoa, mutta kun raja Latvian kanssa tarkistettiin yhteisellä sopimuksella kansallisuussuhteiden mukaiseksi, Liettua sai Palangan alueen. Paljon tärkeämpi oli kuitenkin vanhan Memelin, nykyisen Klaipėdan alue. Siellä oli suuri liettualainen väestö (ns. Vähä-Liettua). Alue oli ennen I maailmansotaa kuulunut Preussille. Liittoutuneet tekivät siitä sodan jälkeen Kansainliiton mandaatin ranskalaisten suojeluksessa. Vuonna 1923 alueella tapahtui kansannousu, jossa liettualaiset vapaajoukot ottivat alueen haltuunsa. Seuraavana vuonna pidetyssä Memelin konferenssissa Weimarin Saksa luovutti Memelin eli Klaipėdan alueen Liettualle. Saksalaisväestölle taattiin autonomia, ja hallintoa varten säädettiin ns. Memelin statuutit. Kansallisosialismin noustua valtaan Saksassa myös Klaipėdan saksalaisväestö vedettiin Berliinin toimesta mukaan natsijärjestöihin, mikä aiheutti jännitystä alueella ja suhteissa Saksaan, kunnes Hitler 1939 pakotti Liettuan luopumaan alueesta ja sen mukana ainoasta kunnollisesta satamastaan.

1920-luvun alkupuoli oli Liettuassa voimakkaan kehityksen aikaa. Vuonna 1920 valittu Seimas laati maalle erittäin demokraattisen perustuslain. Maan taloutta, hallintoa ja kulttuuria ryhdyttiin rakentamaan käytännössä lähes tyhjästä. Maareformin toteuttaminen aloitetettiin. Vasta nyt maan itsenäistyttyä voitiin ryhtyä luomaan liettuankielistä koululaitosta ja korkeakouluja.

Liettuan ensimmäiseksi presidentiksi valittiin 1919 kristillisdemokraatti Aleksandras Stulginskis. Vaikka maan jälleenrakennus eteni nopeasti, poliittista elämää leimasivat vakavat jännitteet. Armeijan ja maanomistajien sekä vanhoillisten kansallismielisten piirissä oli kasvavaa vastustusta keskustalaisten kristillisdemokraattien ja sosialidemokraattien uudistuspyrkimyksille. Tilanne kiristyi, kun presidentiksi valittiin 1926 keskustavasemmistolaiseen kansanpuolueeseen kuulunut Kazys Grinius. 17.12. 1926 tapahtui sotilasvallankaappaus ja presidentin vallan otti Antanas Smetona.

Vuosia 1927 - 1940, "Smetonan aikaa" leimasi autoritaarinen, konservatiivinen hallinto. Valta oli kokonaan presidentillä, joka nojautui armeijaan ja virkakoneistoon. Smetona suhtautui kuitenkin kielteisesti ajan fasistisiin virtauksiin eikä niiden menetelmiä otettu käyttöön. Maan taloudellinen kehitys jatkui, mutta poliittisesti tukahduttava, epädemokraattinen ilmapiiri murensi yhteiskuntaa. Ulkopoliittisesti Liettua oli puolueeton, Puolaa pidettiin Vilnan kysymyksen takia vihollisena, suhteissa Saksaan oli jännitystä Klaipėdan takia, mutta Neuvostoliitoon ja länsivaltoihin suhteet olivat parempia. Yhteyksiä muihin Baltian maihin ja Suomeen kehitettiin.


Toinen maailmansota ja miehitys

Vuonna 1939 Saksan ja Neuvostoliiton kesken solmitun ns. Molotov-Ribbentrop -sopimuksen seurauksena Liettua joutui luovuttamaan Neuvostoliitolle sotilastukikohtia. Saksan ja Neuvostoliiton jakaessa Puolan luovutti Neuvostoliitto Vilnan kaupungin ja osan Puolan miehittämänä olleesta alueesta Liettualle. Vilnasta tuli taas pääkaupunki ja maa sai nykyisen itärajansa. Saksa oli aiemmin samana vuonna pakottanut Liettuan luovuttamaan itselleen Klaipėdan.

Vuonna 1940 Neuvostoliitto miehitti maan kokonaan ja saman vuoden kesällä Liettua liitettiin Neuvostoliittoon Liettuan sosialistisena neuvostotasavaltana. Seuraavana vuonna saksalaiset tulivat venäläisten tilalle ja maahan pystytettiin saksalainen miehityshallinto. 1944 neuvostojoukot työnsivät saksalaiset pois Liettuasta ja neuvostovalta palautettiin. Klaipėda liitettiin takaisin Liettuaan. Liettua jäi kuulumaan Neuvostoliittoon lähes 50 vuodeksi. Maassa käytiin kuitenkin 1950-luvun alkupuolelle asti sissisotaa itsenäisyyden puolesta, mikä johti tiettyihin myönnytyksiin Neuvostoliiton Liettuan-politiikassa.

Toisen maailmansodan aikana ja sen seurauksena Liettua menetti 30% asukkaistaan. Juutalaisista menehtyi 90 %; 150 000 saksalaisten organisoimissa tuhoamiskeskuksissa ja 100 000 muissa vainoissa ja sotatapahtumissa. Neuvostoliitto karkotti Siperiaan, vangitsi, teloitti ja ajoi maanpakoon 750 000 liettualaista. Puolalais- ja saksalaisyntyisten joukkopaot etnisiin kotimaihinsa sisältyvät näihin lukuihin.


Itsenäisyyden palauttaminen

Liettuassa säilyi koko Neuvostoliiton vallan ajan vahva kansallistunne ja itsenäisyystahto. Vaikka aseellinen itsenäisyystaistelu laantuikin 1950-luvun alussa, ilmenivät kansalliset pyrkimykset erilaisina, useimmiten peitettyinä mutta myös avoimina protesteina 1960- ja 70-luvuilla.

Toukokuussa 1972 19-vuotias opiskelija Romas Kalanta teki polttoitsemurhan Kaunasin musiikkiteatterin edustalla vastalauseena kommunistihallinnolle. Hän jätti jälkeensä viestin, jossa luki "Mitä varten eläisin, koska tämä järjestelmä kuitenkin tappaa minut. Eikö ole parempi surmata itsensä heti." Kalantan hautajaisista alkaneet levottomuudet levisivät koko maahan.

Elokuussa 1988 Molotov-Ribbentrop -sopimuksen 49:ntenä vuosipäivänä kansanjoukot osoittivat mieltään Mickevičiuksen muistomerkillä Vilnassa. Poliisi ja sotilaat eivät uskaltaneet hajottaa mielenosoitusta, johon otti osaa noin 250 000 ihmistä.

Nauvostoliitossa kommunistisen puolueen pääsihteerin Mihail Gorbatshovin aloittamat glasnost ja perestroika loivat kansalliselle liikkeelle elintilaa. Kesäkuussa 1988 perustettin Sajūdis. Viitisensataa lähinnä lukeneiston edustajaa kokoontui edistämään avoimuutta, demokratiaa ja maan riippumattomuutta. Sajūdis oli sateenvarjo-organisaatio, jonka suojissa poliittiset puolueet alkoivat syntyä ja jonka merkitys itsenäistymisprosessissa oli ratkaiseva.

Syyskuussa 1988 osoitettiin mieltä Ignalinan ydinvoimalaa vastaan, ja lokakuussa Liettuan tasavallan trikolori nostettiin ensimmäisen kerran toisen maailmansodan päättymisen jälkeen Vilnan Gediminaksen tornin salkoon.

Maaliskuussa 1989 pidetyissä Neuvostoliiton kansallisuuksien neuvoston vaaleissa Sajūdiksen tukemat ehdokkaat saivat 30 Liettuan 42:sta paikasta ja saattoivat siten tehokkaasti pitää Liettuan asiaa esillä Moskovassa.

Elokuussa 1989 Molotov-Ribbentrop -sopimuksen 50:ntenä vuosipäivänä järjestetty 600 km pitkä, yli 2 miljoonan osanottajan muodostama ihmisketju Tallinnasta Vilnaan oli vaikuttava todiste kaikkien Baltian maiden itsenäisyystahdosta.

Algirdas Brazauskasin johdolla Liettuan kommunistinen puolue irrottautui 20.12.1989 itsenäiseksi NKP:stä ja muutti myöhemmin nimensä Liettuan demokraattiseksi työväenpuolueeksi.

Tammikuussa 1990 Mihail Gorbatshov kohtasi Vilnassa 300 000 mielenosoittajaa, jotka vaativat Liettualle riippumattomuutta Neuvostoliitosta. Sajūdis voitti Liettuan korkeimman neuvoston ensimmäisissä monipuoluevaaleissa. Neuvosto valitsi puhemiehekseen maineikkaan pianistin, tohtori Vytautas Landsbergisin ja julisti 11.3.1990 maan itsenäisyyden palautetuksi.

Neuvostoliitto uhkasi sotilaallisilla vastatoimilla ja julisti Liettuan taloudelliseen saartoon. Neuvottelutauon aikaansaamiseksi Landsbergis lupasi viivyttää itsenäisyyden toteuttamista 100:lla päivällä. Moskovassa voitti kuitenkin kova linja. Tammikuussa 1991 neuvostojoukot tulivat kaduille. Hyökkäyksessä Vilnan TV-tornille 14 aseetonta siviiliä sai surmansa ja noin 700 haavoittui. Lähikuukausien aikana sattui muitakin kuolemaan johtaneita välikohtauksia. Moskovan elokuun kaappausyrityksen epäonnistuminen pakotti neuvostojoukot vetäytymään vuoden alussa miehittämistään rakennuksista.
Katunäkymä Vilnasta
Liettua on kulkenut vaiheikkaan ja vaikean tien nykyaikaiseksi eurooppalaiseksi valtioksi.
Helmikuussa 1991 pidetyssä kansanäänestyksessä liettualaiset äänestivät lähes yksimielisesti maan itsenäisyyden palauttamisen puolesta. Saman vuoden joulukuussa Islanti tunnusti ensimmäisenä maana Liettuan itsenäisyyden.

Romas Urbataksen Barcelonan olympialaisissa kesällä 1992 voittama kiekonheiton kulta ja koripallojoukkueen pronssimitali olivat tärkeitä mielialan kohottajia.

Syyskuussa 1992 Liettua hyväksyttiin Yhdistyneiden kansakuntien jäseneksi. Lokakuussa hyväksyttiin kansanäänestyksellä uusi perustuslaki. Samassa yhteydessä pidetyt Seimasin vaalit voitti Demokraattinen työväenpuolue (ent. kommunistit). Sen johtajasta Algirdas Brazauskasista tuli parlamentin puhemies. Seuraavan vuoden alussa Brazauskas valittiin tasavallan ensimmäiseksi presidentiksi.

Vuoden 2000 merkittäviä tapauksia oli mm. Liettuan liittyminen Euroopan Neuvoston jäseneksi 14.5. Viimeinenkin entisen Neuvostoliiton sotilas poistui maasta elokuun viimeisenä päivänä, ja syyskuussa (4.-8.9.) puolalainen paavi Johannes Paavali II vieraili Liettuassa.

Vappuna vuonna 2004 Liettua liittyi Euroopan Unionin jäsenmaaksi yhdessä yhdeksän muun maan kanssa: Viro, Latvia, Puola, Unkari, Tshekki, Slovakia, Slovenia, Kypros, Malta. Tämä muutos nopeutti Liettuan taloudellista kasvua, avasi kansalaisille mahdollisuudet vapaaseen matkustamisen EU-maissa ja tarjosi nuorille mahdollisuuden opiskella muiden EU-maiden yliopistoissa sekä muissa oppilaitoksissa.

Vuoden 2013 loppupuoliskon heinäkuun alusta vuoden loppuun Liettua on EU:n ministerineuvoston puheenjohtajamaa. Ja ensimmäinen entinen neuvostotasavalta EU:n puheenjohtajamaana.

Donelaitis-seura 2018

 
  _
 
    Kaisaniemenkatu 10, 7.krs 00100 Helsinki - www.donelaitis.fi - info@donelaitis.fi